Put put put put put put put put put put put put put put put put put put put put put put put put put…

Riianlahti oli aivan rasvatyyni kun putputputtelimme viiskymppisen legin Virtsusta Ruhnuun. Moottori pörräsi ja autopilotti ohjasi paria taukoa lukuunottamatta. Noin 8 mailian päässä Virtsusta spottasimme tyynestä vedestä hylkeen pään ja sammutimme koneen ettemme pelottaisi ötökkää pakosalle. Hiljaisuudesta huolimatta hylkeen uteliaisuus ei voittanut jännitystä ja pääsimme ihailemaan sitä lähimmillään muutaman kymmenen metrin päästä.

Riianlahdelta aivan veneen laidan tuntumasta löysimme myös oivan uimapaikan joka oli tuulelta suojassa, vesi 23-asteista ja levää vain olemattomasti (Google Maps: N58°02,4′ E23°21,8′).

Ruhnun satama on muuttunut liki täydellisesti sitten viime käynnin (Blue Whalella vuonna 2003). Uudessa versiossa huviveneitä varten on oma suojainen satama-allas. Satamaan on myös rakennettu baari kattoterassin kera sekä uudet pesu- ja vessatilat. Kolmen sadan kruunun lasku tuntuu täällä huomattavasti järkevämmältä kuin Virtsussa. Kaikesta hyvyydestä huolimatta oli yllättävää kuulla että Ruhnun satama oli Viron toiseksi käydyin vierassatama heti Piritan jälkeen. Siis ohi Haapsalun, Kuressaaren ja Pärnun.

Illalla ihailimme baarin terassilta lähestyvää ukonilmaa. Päälle puskiessaan se nostikin melkoisen puhurin. Eräs satamassa huolimattomasti kiinnitetty Bavaria 37 meni poikittain pilttuussaan ja jeesasimme sitä korjaamaan kiinnityksiään. Hieman myöhemmin saapuneella 18-tonnisella hollantilaispaatilla oli hieman suurempia haasteita manöveeratessaan kapeahkossa satama-altaassa. Tuuli painoi laivan kokoista venettä uhkaavasti kohti aallomurtajaa ja varmaan sen köli ruopikin altaan reunoijen matalampia kohtia. Lopulta kuitenkin satamamestarin ja latvialaisvene Pampulan miehistön kanssa saimme autettua tulijat kiinni laiturin päähän. Tilanteen lauettua satamamestari kutsui meidät ex-tempore-myrskyjuhliin saunalle.

2.7.

Satamakonttorista sai aamulla tuoreita savusiikoja. Ostimme yhden jääkaappiin illallista odottamaan. Vuokrasimme fillarit ja painelimme saaren pohjoiskärkeen katselemaan maisemia. Saari on joka puolelta kaunis, mutta rauhallista eloa haittaa runsas ja verenhimoinen hyttyskanta.

Saari on melkoisen eristetty. Tänä vuonna ei ole edes meriliikennettä julkisen rahoituksen puutteessa vanhan mentyä huonoon kuntoon. Julkisin varoin kuitenkin lienee tuettu lentoliikenne Kuressaareen. Kone käy saarella muutamana päivänä viikossa ja lentää tarvittaessa useamman kierroksen edestakaisin. Lentokenttä on sataman vieressä ja kiitotie on nurmea. Kone on 8-paikkainen pienkone ja jotkut lentovuorot on pyhitetty pelkästään rahdille (kaubareis).

Käytimme lähes kaikkia saaren palveluita, eli kävimme molemmissa puodeissa (auki pari tuntia päivässä) ja postissa (toisen puodin yhteydessä). Ihastelimme hampaat irvessä (hyttysten syötävänä) Eiffelin suunnittelemaa majakkaa.

Kaupalla juttelimme mukavien, mutta humaltuneiden ja siitä huolimatta sutoilleiden paikallisten kanssa. Silloin juolahti mieleen että liikenneonnettomuuksien uhreille pystytetystä muistomerkistä on unohtunut jotain: Tyhjä vodkapullo.

Illalla söimme herkullista savusiikaa kaikessa rauhassa lähes tyhjässä satamassa kunnes saapui hyttysiäkin kurjempi riesa. Princessin rantautumista säestäneiden keulapotkurin ja torven vaiettua alkoi soimaan paska lativalainen tanssijytä ja pari escort-tyttöä hyökkäsi jollan kannelle joraamaan. (Voi saatana!)