Chili Burger with Bacon and Cheese Sausalito Style.

Aamulla ei vielä tuullut, joten päätimme harastaa turismia ja putputella vielä käymätöntä mantereen puoleista reittiä. Tulipahan sekin nähtyä. Avoimemmille vesille päästyämme saimme vetää purjeet ylös ja niillä jatkoimme perille Ormikseen saakka. Tuuli voimistui ja vauhti kasvoi loppua kohti. Upinniemeä kiertäessä oli jo veneessä pitelemistä, kun täysi genoa kallisti niin pirusti.

Illalla kokkailimme hampurilaisia, joita varten oli jo pari päivää marinoitu sipulirenkaita. Yllättävän hauska idea oli marinoida pihvit worchestershire-kastikkeella. Ei olisi itsellemme tullut mieleen, mutta Bon Appetit -lehti kehoitti niin tekemään. Majoneesin vispaaminen haarukalla puurokupissa on kyllä hanurista, mutta palkitaan.

Lauantaiaamuna saimme taas nostaa spinaakkerin. Näyttäisi reissun purjehduskelit paranevan kun loppua kohdi käydään. Noh, vain pari päivää kotona ja sitten lähdetään Tuulin kanssa vetämään vajaan viikon bonuspurjehdus Hasseliin.

Siika lämmittelee peiton alla.

Högsårasta lähtiessä hoidimme tankkiasioissa hyväksi havaitussa Kasnäsissä täytöt ja tyhjennykset sekä pienen täydennyksen ruokaosastolle. Muiden muassa tuoretta siikaa.

Kasnäsin satama-altaasta poistuttaessa rätit salkoon ja itään. Vihdoin kunnon purjehduspäivä. Tuulta lännestä ja tarpeeksi. Hiittisten kohdalla nostettiin spinaakkeri ja näytettiin muille närhen munat. Spinaakkerilla vedettiinkin sitten Hangon Tulliniemen kiertoa lukuunottamatta Täktomin edustalle, jossa huomasimme spinaakkerin vedon käyneen hullunkuriseksi ja väylän mutkaiseksi ja kapeaksi. Tammisaaren väylälle sivutuuleen kääntyessämme huomasimme että hiivarihan olikin jo melkoinen.

Hasselissa taivas repesi juuri kun saatiin grilliin hehkumaan. Ilmeisesti nyt maksettiin veroa päivän hyvästä purjehduskelistä, mutta siihen olimme valmiita. Siika grilliin ja folio peitoksi.

Ajattelimme käydä katsomassa kuuluisaa Gullkronaa, mutta paikka oli nuijalla lyöty, joten vaihdoimme kohteeksi Helsingholmenin. Se taas oli kahdella nuijalla lyöty, joten jatkoimme sisuuntuneena matkaa päätyen Högsåraan. Matkalla tsekkasimme Hamnholmin (liikaa veneitä), Furuholmenin kalliopaikat (viety) ja viereisen ankkurilahden (kymmenkunta venettä). Högsårassa oli ihmeen kaupalla poijujakin vapaana, vaikka kaikki veneet olivat ankkurissa. Siis miksi? Poijut oli kuulemma asennettu noin tuntia ennen saapumistamme. Kiitos vaan!

Poikkesimme matkalla Korpoströmissä ostamassa hampurilaistarpeet, mutta nyt kun Högsårassa oltiin, piti tietysti kipittää Farmors Cafeseen. Famulla oli tällä kertaa ihan oikeatakin ruokaa, ribejä grillistä, joten ruokailu oli sillä hoidettu.

Satamassa oli myös reilun kaupan laiva Estelle lastinaan tauotta saunovia ja uivia prometeusleiriläisiä. Maarianhaminan jälkeen ei oltu päästy kunnolla pesulle, joten oli suuri kiusaus käydä pummaamassa saunavuoro, mutta ei kehdattu.

Matka jatkui Jungfruskäriin, joka vaikutti heti alkuunsa mielenkiintoiselta paikalta. Valitettavasti rivakahko sade jäähdytti ylimääräiset innot kierrellä saaressa, joten tyydyimme lähinnä syömään pihvejä ja juomaan punaviiniä veneessä.

Sen verran kuitenkin tutustuimme ympäristöön, että ihmettelimme punaiseksi tuvaksi naamioitua vanhaa rannikkotykkiä. On aina mainio kikka naamioida sotilaskohteita siviilikohteiksi…

Pihvien pinnat on hangattu piparjuuritahnalla ja suolalla. Kosketus katajaista savua grillauksen alkuvaiheessa…

…ja vähän jotain vihreää. Valmis.

Tuulin laivan lähdettyä mekin irroitimme köydet ja seilasimme läpi Lemströmin kanavan ja Lumparnin kohti itää tarkoituksena etsiä jokin rekisatama tai luonnonsatama. Päädyimme Överön eteläpuolella sijaitsevaan lahteen, jonne on merikorttiin piirretty meneväksi väylä, joka päättyy keskelle ei mitään. Paikalla on joskus ollut retkilaituri, jonka jokin tietonsa partiolaisten satamakirjasta kopioinut nettisivu tunsi. Laituria ei ollut, mutta ei se mitään, sillä oltiin ainoat paikallaolijat ja tyytyväisiä siitä.

Ensimmäisellä koelähestymisellä havaittiin muutama metri rannasta vanhan laiturin perkeet tai jonkinlainen pengerrys veden alla pinnan tuntumassa. Muutaman kymmenen metrin päässä riitti esteetöntä syvää rantaan saakka. Iskimme köydet kiinni näreeseen ja pistimme piparjuurella sipaistut lehtipihvit hehkuville hiilille. Hiilille heitetystä merivedessä kostutetusta katajan oksasta muuten tulee hauska aromi pihviin. Oheen vielä raikas vihreä salaatti ja kaapista löytyneistä soijasta, riisiviinietikasta ja sokerista viritetty teriyakikastike.

Tuuli hinauksessa Ahvenanmerellä.

Lähdimme aamulla Riddersholmista arvuutellen päästäisiinkö 140% genoalla purjehtimaan Ilmatieteen laitoksen lupaamaa voimistuvaa kryssiä. Avomerellä tuulen suunta ja voimakkuus olivatkin juuri sopivat ja pääsimme yhdellä halssilla ja hyvällä vauhdilla Ahvenanmerestä yli. Vauhti tosin hiipui hieman ennen Nyhamnia, jolloin käytimme helteisen hetken veneen perästä uimiseen. Tyyntä ei kestänyt kauaa ja toisella pulahduskerralla vajaaseen neljään solmuun kiihtynyt vauhti meinasi viedä uikkarit jalasta.

Pian tuuli yltyi lisää ja Ilmatieteen laitoksen lupaama puhuri näytti tulevan toteen. Noin 30-35 asteen kallistumassa lähestyimme Rödhamnia, jonka edustalla vaihdoimme tuulivoiman fossiilivoimaan ja puksuttelimme viimeiset mailit Maarianhaminan itäsatamaan.

Maarianhaminassa käytiin ensimmäiseksi kokeilemassa jossain Dino’sin vieressä sijaitsevaa, paikallisten suosiossa (kuulemma) olevaa ravintola Indigoa. Ei taaskaan hullumpi mesta syödä, eikä ylettömän kallis. Viinilista olisi ollut Helsingin hintoihin verrattuna edullinen. Mainittava annos oli Tuulin syömä Quorn-wokki, josta ei aivan tiedetty mitä se on, mutta jotain lihatonta kuulemma. Kännykällä googlaten saimme tietää että kyseessä on homesienikasvustosta valmistettua mykoproteiinivalmiste. Onneksi jännitys palkittiin ja kyseiset kanafileitä imitoivat pötikät olivat lihansyöjänkin mielestä hyviä.

Maria lähti vielä perjantai-iltana kohti Helsinkiä ja töitä. Me muut kävimme Umbran terassilla juomassa argentiinalaista olutta. Sliipatun näköinen paikka, mutta saniteettitilojen tehtävää terassin puolella toimitti erittäin räkäinen bajamaja.

Lauantaita vietettiin löysäilytunnelmissa. Söin ÅSS:n terassilla parhaan ravintolassa syödyn cesarsalaatin pitkään aikaan. Monesti ravintolat sortuvat käyttämään kitkerää valmiskastiketta ja tiilenpaloja muistuttavia valmiskrutonkeja. Täällä kastike oli “kotitekoista” ja salaatin ainekset erityisen raikkaita ja tuoreita. Parmesaani oli vaihdettu paikalliseen juustoon, joka toimi yllättävän hyvin. Kiersimme Tuulin kanssa Pommernin läpikotaisin ja piipahdimme vielä merimuseossa ja Antti keskittyi löhöilyyn. Raskas lomailu vaatii hyvää polttoainetta, joten veneen ruokavarannot täydennettyämme (täällä kaupat ovat huonosti auki sunnuntaisin) palasimme illastamaan ÅSS:lle. Illan jännittävimmän kuuloinen annos oli paahtopaistin kansi, joka ei lopulta ollut niin erikoista, mutta ihan hyvää kuitenkin. Jälkiruuan kanssa vielä Ålvadokset huiviin ja kaikki luodon kulinaristiset spesialiteetit oli tullut käytyä läpi. Ravintolalaivan kautta veneelle nukkumaan.

Sunnuntaina tulee lähtö itään, jahka saadaan Tuuli jättimäisine kantamuksineen onnistuneesti Viikinkiin kohti Turkua ja Raumaa.

Riemu oli kuitenkin varsin lyhytaikaista, sillä tiukassa kryssissä Furlexin alarullalaitteen purjeenkiinnityslenkki murtui. Hela lensi ulapalle päästäen komean räpsähdyksen ja purjeen halssikulma lepatti valtoimenaan. Ei muuta kuin rättiä alas repimään. Sadateltiin siinä että varmaan tuokin hilu maksaa taas pari sataa euroa. Onneksi ei silloin vielä tiedetty totuutta, sillä sanat olisivat saattaneet loppua kesken.

Myös kotimatka saisi uutta jännitystä, sillä emme ehtineet jäädä Ruotsiin selvittämään varaosan saantia. Purjehtimista rikko sinänsä ei estänyt, kun rullalaitteen köysimakasiinin voi irroittaa ja purjeen halssikulman voi kiinnittää kannessa olevaan helaan. Tällöin purjeita käytetään kuin “perinteisiä” rättejä. Ongelma oli enemmänkin valittavana olevien purjeiden koko, että vaihtoehtoina on 140% rullagenoa ja 150% light genoa. Niillä ei kovin hurjassa hiivarissa luovita.

Riddersholmissa oli muitakin suomalaisveneitä odottelemassa kelejä Ahvenanmeren ylitykselle. Siihen tarkoitukseen väylän varressa sijainnut suojainen satama sopikin, muuten siellä taas ei ollut hirveästi nähtävää.

Söder-Långholmissa oli ponttoonilaituri, johon kiinnityimme. Jokunen ruotsalaisvene oli myös kiinnittynyt lahden eri puolille kallioon, joka olisi voinut tarjota luonnonsatamahenkeä ja omaa rauhaa. Väljästi kansoittettu laituri oli kuitenkin varsin jees ja tarjosi hyvät grillailupaikat. Kallion korkeimmalla kohdalla oli mukava katsella auringonlaskua grillin hehkussa maistelemassa ruotsalaista Falcon BBQ -folköliä ja australialaista punaviiniä. Olimme onneksi varustaneet veneemme myös laadukkaalla punaviinillä Maarianhaminassa, sillä lähin Systembolaget sijaitsi Sandhamnin kioskinpitäjän mukaan Tukholmassa.

Naapurissa Finnhamnissa oli Svenska Turistföreningenin retkeilymaja, hieno vanha kartano, jonka palveluita ei valitettavasti ehditty testaamaan.

Ensimmäinen myötätuulipäivä reissussa, joten päätettiin vetää spinaakkeri salkoon ja vetää pidempi legi Sandhamniin. Perillä huomasimme, että olimme tulleet ensimmäisten joukossa Gotland Runtin maaliin. Tosin vaihtoehtoiselta radalta ja täysin eri suunnasta.

Hauska kokemus osallistua Itämeren suurimpaan purjehduskilpailutapahtumaan vaikkakin sivustaseuraajana. Toisaalta se myös tarkoitti sitä, että satamassa oli jonkin asteinen hulabaloo päällä läpi yön. Ja vessat kärysivät pahalle, sauna vielä pahemmalle ja suihkusta loppui lämmin vesi. Vältimme itse bileet ja saimme kutakuinkin nukuttua laiturilla polottavista ruotsalaisista skabaajista huolimatta.

Päivällä Sandhamn oli kävelylenkin perusteella viehättävä paikka. Kävimme myös museossa, jonka pääsymaksu oli “vapaaehtoinen”. Maksun olemassaolosta (ja vapaaehtoisuudesta) muisteettiin kyllä mainita. Museon ystävällinen vanha herra kertoi kaikenlaista Ruotsin historiasta. Välillä tuntui kuin hän olisi olettanut ettei Suomessa opeteta historiaa, vaikka kyllä monesti mainitsi Suomen ja Ruostin yhteisen historian. Norjan ja Ruotsin “eroa” hän kommentoi sivulauseessa sanalla “tyvärr”.

Lounastimme Värdshusin terassilla kalapataa ja hampurilaisia. Ruualle arvosanaksi ok. Asioimme kotoisan oloisessa leipomossa myös kahdessa kaupassa, joista toinen oli tavallisempi kyläkauppa, toinen keskittynyt enemmän gourmetruokiin ja hinnoitteluun. Ruotsissa naudanliha on vielä älyttömämmän hintaista kuin Suomessa. Sandis nyt ei ehkä ole kaikkein reiluin vertailupaikka, mutta mainittakoon entrecote-pihvien maksaneen noin 50 euroa kilolta. Pihvit olivat onneksi ensiluokkaisia, mikä selvisi myöhemmin.

Ruotsiin lähtöä ajatellen itäsatama ei ehkä ollut ykkösvaihtoehto, sillä sieltä joutui ajamaan melkoisen matkan etelään päästäkseen ulos Ahvenanmerelle. Valitsimme kohteeksi Tukholman saariston pohjoisimmassa kolkassa sijaitsevan Arholman, koska sinne näytti pääsevän kivasti yhden halssin kryssillä.

Edellisillan synnit, turhaan myöhään tehty lounas ja kurjasti nypyttävä aallokko saivat meikäläisen voimaan huterasti pentterissä katkarapucurrya kokkaillessa. En muistaakseni koskaan ole kärsinyt meripahoinvoinnista purjeveneessä, mutta nyt oli lähellä. Onneksi syöminen ja pienet nokkaunet paransivat ja olin taas pystyssä ennen Ruotsin rannikolle saapumista.

Arholmaa kehuttiin jossain oppaassa luonnonkauniiksi paikaksi ja sitä se myös oli. Ja suosittu. Satamalahdella oli lukuisia isompia purkkareita ankkurissa, kun eivät mahtuneet satamaan. Meille kuitenkin huidottiin ystävällisesti laiturilta että jossain välissä olisi vielä Sausaliton mentävä aukko. Saimmekin pienellä naapurien heiluttelulla veneen ängettyä paikkaan ja pääsimme maihin.

Maisema oli hyvin samanlaista kuin Suomessa ja moni venekin oli suomalainen, joten ainoastaan vessassa käydessä tiesi olevansa varmuudella Ruotsissa. Ruotsalaisilla on tapana asentaa saarisatamiin kunnollisten kuivakäymälöiden sijaan käryäviä kemiallisia pyttyjä. Kuten joku totesi: “ruotsalaisilla on taito tehdä maatuvasta jätteestä ongelmajätettä”.