Mistä on kyse?
Esittelen ensiksi itseni: Olen Tuovisen Mikko. Luet parhaillaan blogiani, jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua.
En edes yritä leikkiä aktiivista bloggaajaa, sillä siihen ei aika ja laiskuus riitä. Sen sijaan päivitän tänne kuulumisia purjehdusreissuilta tai muista kokemuksista –mistä milloinkin huvittaa. Enimmäkseen tämä on veneeni verkkolokikirja valikoiduilta reissuilta.
Toisin sanoen yritän pilata elämän parhaat palat, vapaa-ajan, tekemällä samoja asioita kuin työpaikalla. Duunailen nimittäin vapaa-ajan ulkopuolella nettiviestinnän parissa.
Purjehtimisen lisäksi lähellä sydäntäni olevia harrastuksia ovat vaeltaminen, skimbaaminen, ruoka ja viinit (sekä oluet ja joskus myös viinat). Elektroniset härvelit kiinnostavat aivan vilpittömästi. Repussa on myös järjestelmäkamera ja valikoima okuläärejä. Yritän ehtiä uploadaamaan ottamiani kuvia tälle saitille aina silloin tällöin.
Tällä saitilla on keskeneräisiä asioita, jotka fiksaan jahka ehdin. Siihen asti pidetään mielessä: Blogin lukeminen ei maksa mitään eikä siihen kukaan pakota.
Kiitos kaikille, jotka seuraavat s/y Sausaliton reissuja tai sattuivat muuten vaan piipahtamaan tässä osoitteessa.

