Hasselholmen
July 10th, 2008Högsårasta lähtiessä hoidimme tankkiasioissa hyväksi havaitussa Kasnäsissä täytöt ja tyhjennykset sekä pienen täydennyksen ruokaosastolle. Muiden muassa tuoretta siikaa.
Kasnäsin satama-altaasta poistuttaessa rätit salkoon ja itään. Vihdoin kunnon purjehduspäivä. Tuulta lännestä ja tarpeeksi. Hiittisten kohdalla nostettiin spinaakkeri ja näytettiin muille närhen munat. Spinaakkerilla vedettiinkin sitten Hangon Tulliniemen kiertoa lukuunottamatta Täktomin edustalle, jossa huomasimme spinaakkerin vedon käyneen hullunkuriseksi ja väylän mutkaiseksi ja kapeaksi. Tammisaaren väylälle sivutuuleen kääntyessämme huomasimme että hiivarihan olikin jo melkoinen.
Hasselissa taivas repesi juuri kun saatiin grilliin hehkumaan. Ilmeisesti nyt maksettiin veroa päivän hyvästä purjehduskelistä, mutta siihen olimme valmiita. Siika grilliin ja folio peitoksi.

