Degerby
June 27th, 2008Hellsöstä ei päässytkään kovin suoraviivaisesti Degerbyhyn, vaan piti kiertää pohjoisesta Sottungan kautta. Överön eteläpuolelta olisi johtanut 1,8 metrin oikoväyläkin, mutta tuulensuunnan takia valitsimme hieman pidemmän reitin ruotsinlaivojen väylää pitkin. Päivä tarjosikin parasta purjehdusta pitkään aikaan. Tai noh, ainoata oikeaa purjehdusta sitten Hanko - Kasnäs -legin.
Degerbyssä olikin sitten ihan toimiva imutyhjennyspaikka. Ja maailman hitain dieselpumppu, joka täytyi joka tankkauksen välillä käydä nollaamassa sadan metrin päässä kyläkaupassa. Ennen näihin käsiksi pääsemistä jouduimme kuitenkin ajamaan ympyrää satama-altaassa, sillä edellisen asiakkaan miehistö oli päättänyt lähteä ruokaostoksilla jättäen veneensä kiinni ahtaaseen huoltolaituriin.
Suunnittelimme tekevämme ruokaa itse, mutta hetken mielijohteesta söimme satamakonttorinakin toimivassa Degerby Mat och Kaffessa ihan mukiinmenevät silakkapöydät sekä Stallhagenia hanasta. Stallhagen export on varsin maistuva olut, vaikka jostain syystä sen ja ylipäätään minkään Stallhagenin löytäminen hanasta on harvinaista. Vaikka ollaan Ahvenanmaalla ja kyseessä on ahvenanmaalainen panimo.
Degerbyssä on kaksi satamaa, joista valitsimme pohjoisemman vallitsevan tuulensuunnan takia. Pohjoisempi satama on myös lauttasatama, ja paikalliset saaristolaivurit ajavat paattejaan aivan reikä päässä. Satamaan tullaan kahvat tiskissä kunnes ollaan rampin kohdalla, sitten ruori yli vasemmalle, koneet täysillä taakse ja tups. On taidettu ennenkin ajaa laituriin? Veneessä pohjasta kuuluu villiä rapinaa, kun potkurivirrat mylläävät sataman vettä.
Jännää lauttaliikenteessä on se, että vuoroja on aamuvarhaisesta pikkutunneille tihein välein. Siis niitähän menee saman verran kuin paikallisjunia Helsingin ja Kirkkonummen välillä.
