Reissun eka spinnutus. Parikytmailinen Kobba klintarista Käringsundiin kesti yli viisi tuntia tuulen ollessa välillä lähes olematon. Mentiin kaikkea 1 ja 6 solmun väliltä ja tarvittiin aika monta jiippiä tuulen muutellessa suuntaa.

Perillä jouduttiin bingopaikalle sataman sisäänajon suulle. Satama oli tupaten täynnä ja vaihtoehtoina oli kiinnittyä meille osoitettuun kohtaan kallioon tai ankkuroiminen keskelle lahtea. Meillä ei ole jollaa, joten valitsimme kallion. Satamamestari osoitti meille mielestään hyvän ankkurointilinjan. Köli makasi ehkä reilun metrin päässä kallioluiskasta, joka ulottui perän taakse. Ihme kyllä ankkuri tuntui tarraavan yllättävän hyvin kalliopohjaan. Ei kuitenkaan tarvittaisi hirveästi lännen ja pohjoisen välistä tuulta että ollaan pohjassa. Onneksi luvattiin lounaista. Päätimme jäädä. Tästä herkusta meiltä pyydettiin 10 euroa.

Veneitä saapui tipoittain vielä pikkutunneillakin. Ennen puolta yötä saapunut parikytmetrinen ruotsalainen puupursi karautti satamalahdella karille ja jäi kiinni. Puomissa ja falleissa keinumalla miehistö sai jöllikän yllättävän näppärästi irti pohjasta. Ehkäpä olivat tottuneet irroittelemaan, sillä kolmen metrin syväyksellä tämän kaltaisissa satamissa saattaa joskus hieman ruopia.

16.7.

Herättiin kahdeksan maissa tupsahdukseen, kun köli nojasi kallioluiskaan. Länsi-luoteista tuulta puuskissa jopa 11 m/s. Illalla pitävältä tuntunut ankkuri tuli perässä kuin Rapala.

Naapuriveneen kippari, jota jeesasimme iltayöstä rantautumaan viereemme, auttoi nyt vuorostaan meitä siirtämällä venettä keulasta irti luiskasta. Päästiin hyvin liikkeelle köliä raapimatta. Ajoimme päälaituriin poijupaikkaan, jossa oli jo hyvin vapaata tilaa perhepurjetijoiden lähdettyä aamutuimaan ryysimään seuraavaa satamaa tukkoon. Puolilta päivin meilläkin oli naapuripoijut täynnä uusia veneitä, eikä kauheasti myöhemmin ollut enää yhtään poijua jaossa.

Seuraavan yön satamamaksua maksaessa satamamestari kysyi, pitikö ankkurimme edellisyönä. Kielteisen vastauksen jälkeen hän kysyi että löydettiinkö satamasta parempi paikka. Myöntävän vastauksen jälkeen hän totesi: “kiva että löytyi. Se on sitten vähän kalliimpi”. Päälaiturissa poijupaikka maksaa 20e / yö.

Välittömästi satamasta poistumisen jälkeen paljastuu kylän luonne: Helvetinmoinen karavaanari- ja mökkikylä.

Sapuskoimme Käringsundby Resortin kuppilan terassilla pizzoja. Pizzatiskille sai jonottaa kuin viideltä aamuyöllä Iso-Roban Big Mama’sissa. Kiekot tulivat yllättävän äkkiä ja olivat ihan järkevän laatuisia. Terassilla suorassa auringonpaahteessa piti södä nopeasti, ettei juusto pääsisi ruskistumaan liiaksi.

Fillarit jätettiin vuokraamatta (viitosen tunti) ja käppäiltiin kalansavustamolle ja Berghamnin lauttarantaan ruokakauppaan. Mökkikylän ravintolan pääruuan hinnalla (28 e) saisi edestakaisen risteilyn Eckerö Linjenin laivalla Grisslehamniin, sisältäen seisovan pöydän. Matka kestää 2 tuntia sivuunsa ja lähtöjä on kolmesti päivässä. Meillä oli kuitenkin savuahventa, sillejä ja uusia perunoita veneellä. Vilvoittavan uimareissun päätimme suorittaa ylikansoitetun biitsin sijaan avomeren puolelta kalliolta. Rantavedessä kanssamme uineet pikkukalat kävivät kutittelemassa jalkoja. Olen kuullut, että Thaimaassa suomalaisturistit joutuvat maksamaan tällaisesta huvista.