Lyhyt kryssilegi Kobbaklintariin kiviä ja liikennettä väistellen oli kivaa pikku iltajumppaa. Perillä nautimme Kobba Cafessa Kobba Libreä. Ahvenanmaalaisen sokerijuurikasrommin leikkimielinen nimi ei tosin käsittääkseni vaadi vapautta tälle kauniille ulkoluodolle, vaan koko oolannille, jonka kutsumanimi Kobba myös on.

Kobba klintarin satamaan sisääntulo on hiukan jännittävä. Keväällä hankittu uusi Nexuksen kaikuluotain ei osannut näyttää järjellisiä lukemia kivisellä väylällä. Kipparin otsasta puski hikeä, kun taululla paistoi 0,0 (välillä numerot näyttivät järjettömyyksiä, yli 40 metriä) ja kivet kuulsivat kirkkaassa vedessä. Jos väylällä ei olisi ollut selkeitä linjatauluja ja poijuja merkkeinä, olisi saattanut jäädä tästäkin välistä ajamatta. Eikä ehkä kamalan pahassa aallokossa viitsisi yrittää.

Itse satama on suojainen kallioiden ja aallonmurtajien ympäröimä allas. Kauhean isoille veneille se ei sovellu, sillä Sausalitonkin perä ulottui poijua kauemmas. Satama-allas näyttää olevan suojainen kaiken suuntaisilta tuulilta ja rantoja raapien ohi ajavien ruotsinlaivojen aalloilta.

Kobba klintarilla on vanha 1800-lukulainen luotsiasema, josta valtio vetäytyi 70-luvun alussa. Rapistumaan jäi vanhan luotsiaseman talot, joita Kobba Klintars Vänner -yhdistys on myöhemmin ryhtynyt ylläpitämään. Vanhassa luotsituvassa (pienempi talo) toimii kahvila, josta saa ostaa Kobba libreä. Uudella asemalla (isommassa torpassa) on luotsiaiheinen näyttely. Pohjakerroksessa on laitteisto, jolla on muodostettu onkaa yläkerrassa olevalle sumutorvelle. Torvi on sen kokoinen, että puupatessa kokemattomalla nautofonistilla on saattanut tulla nuuskat housuun.

Satamamaksu, joka on vapaaehtoinen ja maksetaan vanhaan parkkimittariin, menee yhdistyksen tukemiseen.

Kobba klintarista lisää täällä: www.kobbaklintarsvanner.ax