Kello 5.50 oltiin vihdoin vetämässä purjeita salkoon Utön satamalahden suulla. Alkuperäinen tarkoitus oli lähteä jo iltayöstä ylittämään Pohjoista Itämerta, mutta kova tuuli ja sen nostama hurja aallokko (illalla vielä merkitsevä aallonkorkeus 3,4 ja isoin mitattu 4,7 metriä) pitivät köydet kiinni laiturissa. Yöllä heräsimme ensimmäisen kerran kahdelta tutkimaan tilannetta. Oli edelleen liikaa hujua, eikä meri ollut vielä rauhoittunut tarpeeksi. Viideltä koitti kolmas herätys, joka toden sanoi.

Tarkoituksena oli vetää Hiidenmaan ja mantereen välistä niin kauas etelään kuin tuulta riittää. Viimeistään Ruhnussa pysähdyttäisiin. Windgurun tuuliennuste tosin jo povasi tyynen ja pysähdyksen tulevan, kunhan päästään etelänaapurin rannoille.

Kuuden maissa etelätuuli oli jo sen verran rauhoittunut, että merkitsevä aallonkorkeus oli laskenut 1,5 metriin suurimpien jölliköiden ollessa kahden ja puolen metrin hujakoilla (Merenmittauslaitoksen poijun mukaan). Siis huomattavasti siivompaa kuin miltä se vielä nukkumaan mennessä näytti. Hieman raffia, mutta ei mitenkään sietämätöntä. Vauhtia piisasi jopa mukavasti, kun sopivasti itäisellä kurssilla ei tarvinnut ihan suoraan vastakarvaan tikata. Ensimmäisessä vahdissa keulaan nukkumaan menneet Kalle ja Antti tulkitsivat ilmeisesti ulkona kelin tyyntyneen, kun avasivat tuuletus mielessä keulaluukun raolleen.

Kymmenisen tuntia myöhemmin tuuli tyyntyi ja saimme keulapunkan patjat kuivamaan kannelle. Viimeiset 8 mailia 66:sta putputeltiin koneella.

Suomenlippu nousi välittömästi salkoon, kun Sausalito saapui ensimmäisenä ulkomaalaisena huviveneenä Lehtman satamaan. Olipa Lehtma kuollut paikka verrattuna edelliseen visiittiin, jolloin satamassa oli sentään baari. 250 kruunun satamamaksu vaikutti melko hupaisalta, kun -kyllä hyvin ystävällinen- satamamestari vastasi suihkukysymykseen kieltävästi. Ilmeisesti kyse oli huonosta eestinkielentaidostamme, koska satamaparakissa oli kuin olikin lähes siistit vessat ja suihkut. Sähköäkin sai, ja roskat heitettyä Roska-Roopen keräyspisteeseen.

Siinäpä ne nähtävyydet sitten olikin, biitsin ja vanhan valvontatornin ohella. Ajoimme taksilla Kärdlaan syömään ja kauppaan. Takaisintulomatkalla ratin taa osui hieman vauhdikkaampi kaveri, mikä lie paikallinen Schumacher, ja takaisin veneellä jouduttiin nauttimaan kuormasta rauhoittavat oluset.