Kihnu
12.7.2009 | Eesti & Latvia 2009Riianlahti tarjosi Sakulle heti alkajaisiksi kunnon kryssipurjehdusta. Tikkasimme Pärnun aallonmurtajalta muutaman mailin päähän Kihnusta, jossa kasvava nälkä alkoi olemaan laantuvaa vauhtia kovempi. Lahdella oli sen verran terävää aaltoa ettemme viitsineet keitellä lämmintä sapuskaa vasten tapojamme.
Kihnuun oli tullut paljon uutta sitten viime käynnin (Blue Whalella 2004). Satamaa oli pistetty uusiksi ja saaren tärkeimmät tiet oli asfaltoitu. Sivuvaunupyöriä ei nähty liikenteessä, mutta autoja sitä vastoin huristeli joka puolella. Eivätkä kaikki edes olleet rekisterikilvettömiä UAZeja ja Zhiguleja. Niitäkin toki oli.
Lähdimme Rock Cityyn vuokraamaan fillareita ja matkalla tulimme ostaneeksi ohi ajaneen auton peräkontista savustettuja nokkahaukia (tuulehaug). Pistelimme ne alkajaisiksi oluen kera ja sitten lähdimme kiertämään saarta ja katsomaan Jaakin suunnittelemaa Kihnun museota. Kurase kohvikin kohdalla alkoi janottaa ja pistäydyimme olusella. Museota ihasteltuamme jatkoimme Rootsikylään, jossa Rootsi pood -kaupan kohdalla alkoi janottaa. Nautimme paikalliseen tapaan oluset kaupan pihassa. Sen jälkeen olimme jo matkalla veneelle, kun mutkan takaa ilmestyi vanhastaan tuttu Kallase pood. Yllättän alkoi kurkkua kuivata ja…
Veneelle päästyämme grillasimme “teriyaki”-marinoitua naudanpaistia salaatin päälle. Veneestä puuttui riisiviini joten teriyaki jäi sitä vaille täydelliseksi.
Kuulimme sataman lähellä tapahtuneesta kolarista, jossa sivuvaunumoottoripyörän kuljettaja oli kuollut ajettuaan puuhun. Oli ilmeisesti väistänyt riteyksessä autoa. Surullinen tapahtuma, mutta tavallaan ei yllätä, jos liikennekäyttäytyminen on edelleen samanlaista kuin viimeksi ollaan nähty: Pullo viinaa päähän, kaasu ja torvi pohjaan ja hiekkatielle.
Grilluttamisen jälkeen lähdimme paluttamaan fillareita Rock Cityyn, jossa oli meneillään Kalureite pidu, kalastajien juhla. Paikallisilla tuntui olevan surullisesta tapahtumasta huolimatta kannat katossa. Me tosin livahdimme yhden olusen jälkeen veneelle nukkumaan.

