Orissaaren satamaan johtava väylä on kyllä varsin epäselvästi merkitty. Tässä paikassa plotterista on todellista hyötyä, kun väylätauluja on tuskallisen mahdotonta yrittää löytää paljoa yli mailin päästä päivänvalossa (yöllä ne varmasti löytyisivät vilkkujen takia helpommin). Satamaan johtaa viitisen mailia pitkä väylä läpi kapean lahden. Vaikka olimme plotterin mukaan - ja myöhemmin taulujenkin mukaan - hyvin väylällä, kaiku näytti monesti 0,3 metriä kölin alla. Joko ajokelpoinen ränni on todella kapea tai sitten meriheinä ja mutapohja sotkevat lukemia (varsin todennäköistä). Kipparin kainaloissa tämä kuitenkin aiheuttaa osmoosia.

Hikoilua aiheutti myös tyyni sää ja tuskallisen kuuma aurinko. Pari erityisen etikkaista hikikarpaloa kihosi kun rannassa pikkupojat turauttivat pienellä purjeveneellään Sausaliton keulaan. Onneksi kippo oli sen verran kevyttä kamaa ja vauhti pieni ettei vaurioita syntynyt.

Orissaaressa kävimme enshätään kauan odotetussa suihkussa. Sen jälkeen käpsyttelimme keskustaan etsimään suuhunpantavaa. Autiota hiekkatietä kävellessä ja marimban soidessa jossain taustalla tuli hieman surrealistinen olo. Hiekkatie vaihtui asfaltiksi ja johti uusklassisten talojen reunustamalle aukiolle. Marimban soitto kuului edelleen ja muutamaa Soneburgin terassilla ruokaillutta ihmistä lukuunottamatta tunnelma oli unelias.

Missasimme lahjakkaasti kaupan sulkemisajan parilla minuutilla ja olimme pakotettuja syömään ulkona. Cafe Soneburg osoittautui varsin hyväksi ruokapaikaksi. Paistettu lohi wokatuilla vihanneksilla oli raikkaan makuista. Ihan eri maata kuin se teollisesti paneroitu kuhafilee josta Tuuli sai pöpön Haapsalussa.

Soneburgin terassilla tuli juttelemaan vanhempi herrasmies Jussi, Suomesta, kesäsaarelainen. Jussi tunsi myös Jarmon, pari vuotta sitten saarelle muuttaneen suomalaisen musiikinopettajan, joka tuli kalakeitolle baariin taskussaan muutama tuore valkosipulin kynsi.

Jampalla oli marimban lisäksi mökillinen eri sortin soittimia, pääasiassa lyömäsoittimia. Urheilukeskuksen naapurissa kylän laidalla kuulemma voi paukuttaa kenenkään häiriintymättä. Jarppa opettaa paikallisille lapsille musiikkia ja tekee keikkoja tilauksesta. Hän myös valmensi ryhmän saarenmaalaisia lapsia Eestin Talent-ohjelmaan ja kustansi heiän matkansa Tallinnaan kuvauksiin lopulta omasta pussistaan(!) kun kunnanisät vetäytyivät hankkeesta. Rytmimusiikki ei vissiin ollut tarpeeksi perinteikästä sponsoroitavaksi.

Jampan mökki lämpiää puilla ja vesi juoksee pulloissa. Suihku ja sauna ovat sivurakennuksessa (urheilukeskus). Ison pihan laidalla asuvat malamuutit Mallu ja Zumba häkeissään. Hieman ilmavan vanhan mökin lämmityksen kanssa kuulemma meinaa mennä aikaa kovilla pakkasilla. Koirista lähtee kuitenkin runsaasti karvaa jolla hirsien rakoja voi tiivistää.

Seuranhakuilmoitus

Jamppa etsii seurakseen mukavaa suomalaista naista jolla ei ole liian korkea ääni (rumpalin tärykalvot ovat herkät), joka tykkäisi asua vanhan ajan malliin Orissaaressa ja pitäisi musiikista ja koirista.

Osoite: Rannapuiestee 4, Orissaare

29.6.

Aamulla heräsimme koputukseen. Jarmo toi matkamuistoksi kuvan itsestään ja koiristaan (ks. yllä) ja cd-levyllisen jazzia jonka soittamiseen hän on sekaantunut. Tuulimittari näytti nollaa, lämpömittari 27:aa ja vedenlämpömittari 23:a. Nopea päätös: rokulipäivä.

Jazzahtavan aamupalan ja aamu-uinnin jälkeen lainasimme Jampalta fillarit kauppareissulle. Totesimme Cafe Soneburgin laadun tarkastuskäynnillä. Taitaa se olla keskimääräistä parempi ruokapaikka. Illalla pääsimme käymään Jampan mukana Kuressaaressa viemässä bassoa korjattavaksi. Vuoden 1986 Transitin ohjaamossa pyöri lumimyrskyn lailla koiran karvaa ikkunoiden ollessa auki. Matkalla piipahdimme Kaalin kraaterilla ihmettelemässä.

Kiitos, Jamppa!