Tuulin viimeinen legi tällä reissulla tarjosi jännitystä, kun idästä mantereelta alkoi vyöryä ukkospilviä Riianlahdelle. Lopulta taivahan pärinät olivat kuitenkin varsin siedettävän miedot. Tuulen osoittaessa yltymisen ja puuskittelun merkkejä reivasimme isoa ikäänkuin valmiiksi. Jonkin aikaa kuulosteltuamme tilannetta purimme kuitenkin reivin. Välillä alkoi jo näyttää siltä että tuuli tyyntyy, mutta sitten ilmestyi pilven takareuna ja kryssiksi kääntynyt tuuli avuksi. Purjeilla päästiin Pärnun aallonmurtajalle saakka.

Pärnussa oli alkamassa Watergate-regatta ja satama oli piukassa paatteja. Vieraslaiturissa ei ollut enää päätypaikkaa lukuunottamatta tilaa ja satamapoika viittilöi meille paikkaa paikallisten laiturista. Tämä osoittautui myöhemmin hyväksi asiaksi.

Söimme Annan suosituksesta illalliseksi Steffanissa hyviä pizzoja.

9.7.

Yöllä tuuli alkoi ennnustetusti puhkua etelästä voimakkaasti. Aamulla herätessämme vene nyökki jo iloisesti laiturissa ja oli muutaman asteen kallistumassa sivutuulessa. Aamiaista syödessä alkoi masto viheltää iloisesti ja välillä jopa 10 asteen kallistuman pystyi mittaamaan kahvikupistakin.

Tässä kohdassa oli hyvä että oltiin ylempänä joessa olevassa paikallisten laiturissa. Vieraslaiturissa meininki näytti vielä karummalta. Ainoastaan naapurin moottoriveneen kiinnitys aiheutti vitutusta. Glastron-merkkinen pikaliippari pääsi liikkumaan varsin suuria liikkeitä köysissään. Välillä paatti oli huomattavan poikittaisessa asennossa ja toisinaan se mätkähteli vauhdilla vasten fendereitämme aiheuttaen kurjia tällejä.

Samassa laiturissa Watergate regatan alkua odottaneiden veneiden tuulimittarit näyttivät 15-16 metriä sekunnissa jatkuvaa tuulta. Puuskissa mentiin yli 18:n. Joku sanoi mitanneensa kovimmissa puuskissa jopa 23 m/s lukemia. Kovan tuulen takia regatan lähtöä lykättiin vajaalla vuorokaudella perjantaiaamuun. Meidän laiturin päässä olleen ison jahdin poijun kiinnityssilmukka petti ja veneen perä lähti tuulen mukaan. Onneksi saivat paatin pian hallintaan.

Käppäilimme pienen lenkin kaupungilla ja rannalla, jossa olo oli kuin hiekkapuhalluksessa. Tuulen lennättämä hiekka pisteli kasvoissa ja jälkeenpäin olo oli aika pölyinen.

Söimme pursiseuralla sekalaisella menestyksellä. Silakkarullat muussilla olivat herkullisia, mutta Tuulin lohi “grillatuilla” vihanneksilla oli surkuhupaisa. Lohimedaljonki oli säälittävän kokoinen ja “grillatut” vihannekset olivat pakastesuikaleita pannulla pyöriteltynä. Hassua, sillä edellisiltana olimme ihailleet samaa annosta ohikulkiessamme terassilla ja se näytti varsin erilaiselta (houkuttelevalta). Mahtoikohan kyseessä olla jokin kokin hätävara? Ihan sama, mutta on anteeksiantamatonta syöttää tuollaista asiakkaille.

Illalla tapasimme Huimerindeja heidän kesäasunnollaan Supeluse-kadulla. Kävimme syömässä Steffanissa, joka taitaa olla yksi Huimerindien suosikkipaikoista. Steffanissa muuten kannattaa unohtaa alkupalat ja harkita pienempää versiota annoksesta. Vaikka itselläni oli huutava nälkä, en jaksanut kuin 2/3 lasagnestani. Viimeiset haarukalliset ennen ähkyä ahdoin vain hyvän maun takia.

Painelimme pesukoneelle - anteeksi, veneelle - nukkumaan. Illallakin vene rytkytti laiturissa ihan kiitettävästi ja yöllä noin kolmen aikaan tuuli taas yltyi ihan kunnolla. Naapurin moottorivene alkoi jorata poijussaan aiheuttaen välillä kunnon täräyksiä. Aamua kohti keli kuitenkin hellitti.

10.7.

Ruthin suosituksesta kävimme (Jaak, Tuuli ja minä) Pärnun film festivaleilla katsomassa eestiläistä dokumenttia Suomen televisiosta ja sen vaikutuksesta eestiin. Disco & Atomic War on tulossa myös Helsingin filkkareille ja lähetetään Suomen televisiosta joskus lokakuussa. Kannattaa katsoa! Kaikkea ei kannata sitten ottaa ihan tosissaan.

Leffan päätteeksi söimme Jaakin kanssa ja opastamana Rüütlin ja Port Arturin välimaastossa Bravossa. Ruokailussa onnistuminen on selvästi helpompaa paikallisella avustuksella.

Kauppareissun jälkeen painelimme hetkeksi veneelle pötköttämään. Jaak ja Liisa (Põime) tulivat piipahtamaan kannella, jonka jälkeen menimme Jaakin ja Ruthin kerrostaloasunnolle laitakaupungille syömään.

11.7.

Saku saapui Pärnuun vaihtomiehistöksi. Valitettavasti sää ei houkutellut biitsille kroolaamaan. Käppäilimme hieman kaupungilla ja kävimme pariin otteeseen syömässä Si-Si:ssä ja -kehtaako sitä mainita- ja jälleen Steffanissa. Jälkimmäiseen meillä on toki hyvä selitys, sillä yritimme mennä itävaltalaisravintola Edelweissiin (Annan suosituksesta), mutta se oli kuin nuijalla lyöty. Sitten päätimme kokeilla onneamme naapurin argentiinalaisessa, mutta onni oli hukassa. Tarjoilijoita ei näkynyt eikä kuulunut, mutta viereen viuluttamaan palkatun yhden naisen viulupartion kummisedät ja muut klassikot sitä vastoin kuuluivat hyvinkin selkeästi. Pakenimme paikalta ja kappas, olimme Steffanin portilla vastapäätä katua. Si-Si oli lattariseikkailua onnistuneempi valloitus.

Illalla joimme vielä drinksut lähes tyhjässä Rannakohvikissa. Mahtoikohan kalsa sää olla ajanut porukat koteihinsa vai miksi kuppilat (muutkin kuin rannakohvik, pois lukien ruokaravintolat) olivat autioita? Sinänsä emme menon puutetta jääneet surkuttelemaan, sillä matkan oli määrä jatkua aamulla. Tuulin osalta bussilla Tallinnan kautta Helsinkiin ja muiden osalta veneellä pohjoiseen.