Caramba! Historia toistaa itseään. Viimeksi Riikaan tultaessa 2004 Blue Whalen perämoottori hajosi Riianlahdella ja sitä piti maanitella poppakonsteilla käyntiin toista tuntia kaatosateessa. Tällä kerralla Sausaliton tuliterä moottori ei suostunut käynnistymään tunnin maanitteluista huolimatta.

Tilanne oli hieman huolestuttava, sillä tuuli alkoi heiketä ja jaksoi työntää meitä paikoin vain reilun kahden solmun vauhdilla eteenpäin. Daugava-joen aallonmurtajalle oli vielä 8 mailia matkaa ja siitä toinen mokoma Andrejostan satamaan. Lähempänä suistossa, vain pari mailia aallonmurtajasta on Centralais jahtklubs, johon olisimme voineet tarvittaessa parkkeerata. Etäisyyttä huonompi juttu oli virta, jota Daugavan suulla saattaa olla useampikin solmu. Ja veneen vauhti vaihteli 2-3,3 solmun välillä.

Soitin Andrejostaan, mutta hinausapua ei enää yhdeltätoista illalla onnistunut järjestää siltä varalta ettemme pääsisi jokeen sisään.

Reilu puoli mailia ennen aallonmurtajaa saapui pelastus. Voimakas sivumyötäinen tuuli virisi ja antoi meille hyvän vauhdin. Salamavalot räpsivät aallonmurtajalla (oikeasti!) kun puskimme veden kohistessa ylös Daugavaan. Vastavirtaa joen suulla näytti olevan vain reilun solmun verran. Vesinopeus oli 6,6 solmun hujakoilla ja tosinopeus 5,5. Vaikka tuuli ja vauhti heikkenivät pikku hiljaa, päätimme lillutella Centralaisin sijaan Andrejostaan saakka. Siellä on keskustan palvelut lähellä ja saamme kenties helpommin ruokaa veneeseen.

Saimme pidettyä 2,5-3,5 solmun vauhtia yllä melkein loppuun saakka. Aivan Andrejostan satamassa jouduimme hieman “melomaan” peräsimellä. Tavallaan ihan hyväkin rantautumisen kannalta. Kauniisti ja äänettömästi parkkeerasimme veneen pistolaituriin. Kello oli hieman vaille kolme yöllä. Noin 55 mailin matkaa oli tehty viitisentoista tuntia ja nälkä alkoi jo olla, vaikka söimme matkalla pari lämmintä ateriaa. Avasimme pullon olutta ja keitimme tölkillisen suomalaisen sisun vertauskuvaa (?), hernekeittoa. Sinapilla ja sipulilla.

4.7.

Kuuden tunnin unien jälkeen puhelin herätti soittelemaan apua. Soitin Suomeen Tekno Marineen, joka toissa syksynä asensi Sausaliton uuden moottorin. Puhelimessa saatujen neuvojen avulla onnistuin rajaamaan vian polttoaineen vedenerottajan ja polttoainepumpun ulostuloaukon väliin. Pumpusta ei siis tule dieseliä läpi. Joko tankissa ollut roska on tukkinut pumpun tai letkun, tai sitten pumppu on muuten vaan sökö. Riikassa on onneksi Solén merkkihuolto, josta kuin ihmeen kaupalla luvattiin lähettää korjaaja sunnuntaina tutkimaan pumppua.

Lähdimme samoilemaan vanhaan kaupunkiin. Söimme pizzoja Velvetsin terassilla. Hyviä ja rapeita, mutta eivät todellakaan ilmaisia. Napolitana 28cm kokoisena maksoi 5,50 latia, luokkaa 8 euroa. Taitaa olla hinnoiteltu turisteja varten. Suurin osa ravintolan asiakkaista puhuikin ruotsia. Hämmästelimme hintoja myös Stockmannin herkussa, johon jostain syystä päädyimme. Pitkästä aikaa saimme ostettua hyvää leipää. Suomessakin Stockan tiskistä saatava tanskalainen ruislimppu maksoi huikeat 3,70 latia. Ei taida olla ihan paikallisten jokapäiväistä leipää. Joko Stocka on törkeän hintainen tai sitten täällä hinnat ovat nousseet tajuttomasti.

Illalla söimme suši bārsissa. Japanilaisia ravintoloita (etupäässä juuri suši bārseja) on putkahtanut vanhaan kaupunkiin kuin sieniä sateella. Kuinkahan niille riittää asiakkaita, kun ottaa huomioon niiden hintatason (lähelle samaa luokkaa kuin Helsingissä), paikallisen palkkatason ja uutiset siitä, miten taloudellinen tilanne on tätä maata potkinut?

Pari tuopillista Zeltaa ja karpalomojito päähän Pulkvediksessa ja Bārs Cubassa ja sitten nukkumaan. Oho, kello olikin jo kolme ja aamulla piti taas herätä vastaanottamaan huoltomiestä.

5.7.

Huoltomies saapui sovitusti 11-12 välillä. Montaa sanaa englantia ei puhunut, mutta ei tarvinnutkaan. Hetken renkkaamisen jälkeen polttoainepumppu lähti miehen mukana pajalle. Korjaaja lupasi soittaa parin tunnin sisään diagnoosin.

Puhelin soi puoli kahden maissa. Puhelimessa englannin puhumiset hoitaa huoltomiehen yhtiökumppani ja (ilmeisesti) vaimo, mikä on hyvä homma asioiden selviämisen kannalta. Diagnoosi oli: pumppu on sökö. Yrittävät hankkia ja asentaa huomenna uuden osan autotarvikeliikkeistä (alkuperäisiä Solén pumppuja ei ole hyllyssä, vaan ne pitäisi tilata Suomesta tai Espanjasta). Olivat olleet myös yhteydessä Suomeen Tekno Marineen ja uusi pumppu menee kuulemma takuun piikkiin. Toistaiseksi erinomaista toimintaa. Tekisi melkein mieli skoolata etukäteen.

Lomalla yksi tärkeimmistä asioista on syöminen, joten söimme monessa paikassa. Ensiksi söimme XL Pelmenissä pikaruokapelmenejä. Puoliksi hyviä. Nälkä oli jo kasvanut sen verran suureksi että paikkasimme vielä mahaan jääneitä tyhjiä kohtia lettubaarissa. Valitettavasti ei kummoinenkaan kokemus. Sitten söimme sushibaarissa (Kabuki) muutaman (oikeasti vain muutaman) palan sushia välipalaksi. Ihan ok. Iltaruuaksi vetelimme intialaiset Indian Rajassa. No jaa, mutta ei hullumpaa, mutta kyllä Helsingissä on monta nepalilaista josta saa liki samaan hintaan paremmat mäiskeet. Tämä oli aika kallis, mutta olipahan ainakin isot annokset.

Painelimme ajoissa veneelle nukkumaan.

6.7.

Kymmenen ja puolen tunnin unien jälkeen olo oli positiivisesti aika erilainen. Skiperisiltä (Solén huolto) tuli tekstari että 14.30 olisivat valmiita asentamaan uuden pumpun. Ennen sitä ehdittiin vielä käymään kaupassa bunkrausreissulla.

Skiperisin miehet (2) tulivat. Ylimääräisenä palveluna apulaisena ollut asentaja kiristi odotellessaan kiilahihnan ja pyyhki mootorista pölyt. Pumppu oli kiinni kolmelta ja kone pärähti iloisesti käyntiin. Kaikkia hymyilytti. Kokemus oli kutakuinkin niin onnistunut kuin polttoainepumpun rikkoontuminen ulkomaanpurjehduksella voi olla. Eli jos harkitsette rikkovanne Solén pumppunne ulkomailla, Riika on ihan hyvä paikka tehdä se. Hommien sujumista odotellessa voi tutustua mukavaan vanhaan kaupunkiin.

Ehdimme vielä mielipuuhiimme lounasaikaan. Samuraisissa oli “bento”-lounas 3,90. Ei kummoinen kokemus. Nuudelit olivat aika limaisia ja lopuksi tilatun sushin riisi liian lämmintä ja etikkaista. Oli ilmeisesti tullut kiire riisin kanssa. Olimme myös illemmalla hieman mielikuvituksettomia, sillä siloinkin palasimme jo kokeiltuun ravintolaan Velvetsiin. Sen taso osoittautui tasaisemmaksi ja erinomaiseksi.

Jottei nyt syntyisi virheellistä mielikuvaa että me oltaisiin ihan pelkästään syöty, mainittakoon että käppäilimme vanhan kaupungin aika tarkkaan katu kadulta läpi ja ehdimme vielä kierrellä muuallakin.

Riika taitaa olla tältä erää koettu ja matka jatkuu aamulla kohti pohjoista.

(ps: kuvia tulee tähän postaukseen vielä lisää jahka päästään kunno yhteyksien äärelle)