Viimeinen postaus reissulta tulee kotoa Ullanlinnasta, sillä viimeisten lekien aikana joko koneesta, kännykästä tai miehestä on ollut mehut niin vähissä, ettei kirjoituspuuhiin ole päässyt.

Suomeen päästyämme meidän oli tarkoitus ottaa hyvät unet Haapasaaressa ja jatkaa perjantaina aamulla Loviisaan, josta Tuulin oli määrä jatkaa bussilla Helsinkiin. Parka kun joutui palaamaan maanantaina kustannuspaikalle. Hyvistä unista tuli sen verran hyvät, että aamupalan jälkeen ei ollut mieltä lähteä vetämään vastatuuleen Loviisaan, jossa oltaisiin oltu joskus puolen yön kieppeillä. Päätimme seurata Zeezotia ja ajaa kolmetoista mailia Kotkaan, josta myös pääsee bussilla Helsinkiin.

Kotkassa sitten juhlittiin viimeistä iltaa koko miehistöllä ravintola Meriniemessä. Paikan yläkerta on erikoistunut mukavaan palveluun, kovaan narikkamaksuun ja kalliiseen, mutta keskinkertaiseen ruokaan. Alakerta taas on puhtaasti huonon musiikin ja junttimeiningin ystäville (keskiviikkona olisi ollut vaahtopainia ja gladiaattorishowta, perjantaina onneksi mitään ohjelmaa sisältämätön “Kesäbileet”). Kaikesta huolimatta tai sen takia viivyimmekin valomerkkiin asti.

Lauantaina aamulla Tuuli lähti bussilla kotsakkeeseen ja meikäläinen palasi saattoreissun jälkeen vielä moneksi tunniksi keulakajuuttaan vaaka-asentoon. Herättyämme kello kävi jo
iltapäivää ja kauppareissu oli hoitamatta. Lähtö venähti taas puoli kuuteen illalla, mutta reilussa pohjoistuulessa saimme veneen kiitämään mukiin menevällä yli kuuden solmun keskinopeudella kohti länttä.

Loviisan eteläpuolella päätimme jäädä merkikorttiin Tallbackan kohdalle merkittyyn etappisatamaan. Pienessä satamassa ei ollut virallisia vierasvenepaikkoja, vaan kiinnityimme pari metriä leveän ponttoonilaiturin päähän. Teimme sapuskat, laitoimme seuraavan illan ruuaksi suunnitellut saslikit marinoitumaan ja painelimme pehkuihin.

Maanantaina aamulla (tai no, puolen päivän pintaan) starttasimme kohti Risholmenia, joka on Hoskin retkisaari Onaksen saaristossa Porvoossa. Matka sujui taas suurimmaksi osaksi kiitettävällä nopeudella. Maisemien takia päätimme purjehtia Pellingin pohjoispuolelta kulkevaa veneilyn runkoväylää pitkin. Maisemat olivatkin hienoja, mutta saarten välisissä kapeikoissa tuuli pyöri viheliäisesti ja välillä lipsuteltiin tuulensuojaisissa paikoissa kahta solmua. Pysyimme kuitenkin koko matkan rättivedossa ja pääsimme lopun kiritaipaleen jälkeen lopulta siedettävään matka-aikaan ja keskinopeuteen.

Risukossa saunottiin, grillattiin hyvin marinoituneita saslikeja ja naukattiin hapanta. Hiljaisessa Risholmenissa saunominen tuntui aika kotoisalta kaikkien vierassatamien jälkeen.
Aamulla hieman närästi, mutta 12 metriä sekunnissa päin pläsiä puhaltanut tuuli ja peräkannelle saakka pärskineet aallot virkistivät. Päätimme helpottaa vastakarvaan puksuttelua ajamalla Hevossalmen kautta Villingin ja Santiksen pohjoispuolelta.

Reilu parinkymmenen mailin matka otti viisi tuntia ja rapiat. Perillä Hoskilla oltiin puoli kahdeksalta melkoisen väsyneinä. Aamupalan jälkeen oltiin syöty yksi karkkipussi puoliksi, ei muuta.

STATISTIIKKAA

Suomenlahden ympärysmitaksi mittasimme 604 mailia. Reissussa oltiin rkolme ja puoli viikkoa, josta muutama päivä vietettiin juhannusta Hangossa. Reissun aikana vierailtiin 11 eri satamassa ja purjehdittiin 15 hyvin erimittaista legiä. Lyhin legi oli muutamaankin kertaan suuntaan tai toiseen ajettu Haapasaari-Kotka, 13 mailia, ja pisin oli edestakaisin Pietari-Haapasaari, 112 mailia suuntaansa. Suurin keskinopeus, 6,9 solmua, ajettiin Naissaari-Loksa -legillä, jolloin myös tehtiin reissun nopeusennätys, 10,1 solmua.

Hurjin kokemus oli ehdottomasti Kronstadtin edustalla pauhannut häijy aallokko. Mielenkiintoisimpiin kokemuksiin kuului tietysti Venäjän merivastioston tekemä alustarkastus keskellä merta. Eniten vitutti silloin, kun havaitsimme veneeseen tulevan vettä (veneen rakentajaa bussivasaralla polveen. Olikohan tuo nyt oikea paikka tökkiä puuruuveja runkoon?). Loppu olikin sitten rentoa ja kivaa, eikä käynyt arki montaa kertaa mielessä.
Sen pituinen se – 604 mailia.