Sottungan kirkko.

Tuuli onki Sottungan satamassa. Ei ollut kalaonnea.

Vedimme Kökarista Sottungaan sinnikkäästi purjeilla olemattomasta tuulesta huolimatta. Vaihdoimme rullagenoan (Genoa II) light-genoaan (Genoa I) ja saimme mukavasti viidestä lisäneliöstä lisää vaihtia. Silti lyhyen lyhyeen mailiin meni varmaankin yli kuusi tuntia. Matkalla tuli pestyä kansi ja harkittua uimista. Jälkimmäisessä ei päästy toteutukseen saakka, sillä paahtavasta helteestä huolimatta 17-asteinen vesi kuulosti kylmältä.

Sottunga on Suomen pienin kunta, ja sitä se myös on. Kokeilimme kunnan ainoata ravintolaa, Strandhuggenia. Paistetut ahvenet olivat kulkeneet pannulle pakastimen kautta, mutta maussa ei ollut huomauttamisat. Samalla kumottiin myytti laihan kokin ja huonon ruuan yhteydestä. Ei pidä paikkansa ainakaan täällä. Pisteet myös rempseästä ja erittäin ystävällisestä palvelusta. Saimme kaupanpäällisiksi herkulliset sämpylät aamupalaksi.

Sottungan andelshandel oli järjestänyt satamaan fillareita kauppareissua varten. Väärinkäytimme etua, sillä tiesimme kaupan olevan jo suljettu. Kävimme kuitenkin kylillä tsekkaamassa menomestat. Löysimme pari navetallista jonkin sortin märehtijöitä ja bongasimme katraan lampaita.

Muista nähtävyyksistä mainittakoon kaksi tuulivoimalaa sekä niiden 1.0-versioita (perinteisiä tuulimyllyjä). Sottungan kirkko on ehdottomasti katsastamisen arvoinen. Ruosteen ruskeaksi punamullattu paanukirkko on ihastuttavan värinen. Jos minulla olisi mökki, hankkisin tuota punamultaa. Valitettavasti uksi oli ummessa, eikä päästy posrtuaa pidemmälle sisätiloihin.

Ilta venähti taas Rummikubin ääressä, mutta aamulla matka taas jakuu kohti Kumlingea.

Laituritarkastajan raportti

Kaksitoista euroa kiinnittymisestä lienee jokin sovittu standardi, mutta sillä ostettavat palvelut vaihtelevat. Sottungassa hintaan kuuluu tasan kiinnittyminen ja siistit vessat. Suihkusta joutuu pulittamaan lisää euron neljästä minuutista. Satamassa on varsin vaatimaton kioski ja jo mainittu mukavan kotikutoinen ravintola Strandhuggen.