Ruotsiin lähtöä ajatellen itäsatama ei ehkä ollut ykkösvaihtoehto, sillä sieltä joutui ajamaan melkoisen matkan etelään päästäkseen ulos Ahvenanmerelle. Valitsimme kohteeksi Tukholman saariston pohjoisimmassa kolkassa sijaitsevan Arholman, koska sinne näytti pääsevän kivasti yhden halssin kryssillä.

Edellisillan synnit, turhaan myöhään tehty lounas ja kurjasti nypyttävä aallokko saivat meikäläisen voimaan huterasti pentterissä katkarapucurrya kokkaillessa. En muistaakseni koskaan ole kärsinyt meripahoinvoinnista purjeveneessä, mutta nyt oli lähellä. Onneksi syöminen ja pienet nokkaunet paransivat ja olin taas pystyssä ennen Ruotsin rannikolle saapumista.

Arholmaa kehuttiin jossain oppaassa luonnonkauniiksi paikaksi ja sitä se myös oli. Ja suosittu. Satamalahdella oli lukuisia isompia purkkareita ankkurissa, kun eivät mahtuneet satamaan. Meille kuitenkin huidottiin ystävällisesti laiturilta että jossain välissä olisi vielä Sausaliton mentävä aukko. Saimmekin pienellä naapurien heiluttelulla veneen ängettyä paikkaan ja pääsimme maihin.

Maisema oli hyvin samanlaista kuin Suomessa ja moni venekin oli suomalainen, joten ainoastaan vessassa käydessä tiesi olevansa varmuudella Ruotsissa. Ruotsalaisilla on tapana asentaa saarisatamiin kunnollisten kuivakäymälöiden sijaan käryäviä kemiallisia pyttyjä. Kuten joku totesi: “ruotsalaisilla on taito tehdä maatuvasta jätteestä ongelmajätettä”.